Jaa että miltäs tuntuu?
Hienojen kevätjuhlien ja läksiäisten jälkeen tuntuu hiukan haikealta. Mukavat muistamiset lämmittivät mieltä. Oli valtavan upeaa, että runokirjaan ”Jo Vain” oli kasattu myös opiskelijakunnan, opettajien ja koulusihteerien runoja; aivan tuli sellainen hyvä olo. Ikään kuin olisi saanut jotain valoa ja virkeyttä aikaiseksi. Samoin Esan sävellys riimin pätkään ”Taidosta ja Tiedosta” tuntui upealta. Ja se vieläpä esitettiin kantaesityksenä kevätjuhlissa! Mahtavaa!
 |
| Uudet ylioppilaat painavat lakit päähänsä. Kuva: Tuukka Nerg |
 |
| Lakkiaisjuhlassa ylioppilaan puheen piti Inkeri Kinnunen. Kuva: Hanna Korhonen |
Nyt näin ensimmäisiä eläkepäiviä vietellessä ei oikein tajua tilannetta. Tuntuu kuitenkin siltä, että ympyrä olisi sulkeutunut. Aloitin palkalliset kesätyöt 51 vuotta sitten Metsähallituksessa heti koulun päätyttyä kesällä 1966. Postiautolla lähdettiin heti viiden jälkeen kohti Liekopaloa. Auto oli täynnä meitä kesätyöläisiä. Vain minä ja Vuokko olimme alaikäisiä – 14 vuotiaita. 16 olisi pitänyt olla!
Ilma oli normaalin kylmä ja takatalvi koetteli. Iskimme maahan taimia urakkamiesten tahtiin lähemmäs 700 päivässä, vaikka 400 olisi riittänyt. Illalla viiden jälkeen olimme kotona. Nopean pesun ja ruokailun jälkeen sammuin sänkyyn ennen kuutta. Äiti herätti viideltä ja taas lähdettiin. Sinä kesänä näin ilta-auringon ensimmäisen kerran juhannuksen jälkeen, kun istutuksissa oli kahden viikon tauko. Olin metsähommissa 10 kesää. Voimien karttuessa jaksoi sitten valvoakin iltasella. Istutimme ns. Osaran aukeita useita kesiä. Kymmenittäin Muonion nuorisoa asui vanhoilla savotoilla kuin kesäleireillä. Yksi ammattimetsuri ja emäntä pitivät vahtia, ja siinä töitä piisasi.
Metsähommien taukoaikoina kannoin postia. Olen luultavasti edelleenkin Muonion pitkäaikaisin pyhäpostin kantaja. Palkka ei muita houkutellut. Pyryssä, pakkasessa ja pimeässä saattoi aikaa kulua 20-30 kilometrin matkaan kuusikin tuntia. Välillä piti hakea postilta uutta jaettavaa, kun kaikki ei postilaukkuun ja polkupyörän tarakalle mahtunut. Postinhoitaja Aune-rouva maksoi kuitenkin säntillisesti viikoittain kahden tunnin palkan.
18-vuotiaana sain ylennyksen työnjohtajaksi. Istutimme kesäisin satoja tuhansia taimia auringon korventamille kankaille ja kiveliöihin. Muonion äidit istuttivat taimia kuin kukkasia. Pojat kantoivat laatikoita. Valeistutuksilla yritimme pitää taimet kosteina ja hengissä. Siinä koulussa opin johtamisen perusteet – ihan kantapään kautta.
Ajatus sisätöistä pätkähti päähän heti armeijan jälkeen talvella 1973. Hyppäsin aamulla viiden jälkeen umpihankeen Kangosjärvessä suuntana Sulaojan kylmä savotta 10 kilometrin päässä. Sinne 40 asteen pakkasessa umpihangessa pimeällä tarpoessa tuli mieleen, että ainakin keskitalvella voisi olla mukava piirrellä kuvioita paperille jossakin lämpöisessä, muiden ihmisten kanssa.
Ja niinhän siinä kävi.
Olen saanut nauttia työstä nuorison kanssa hyvien työkavereiden kera.
Kiitollisin mielin palaan kierroksen alkuun ja katson, että mitähän nyt sitten tekisi, kun metsätkin on istutettu.
Rovaniemen Koskenkylässä
6.6.2017 Jorma Hämäläinen
 |
| Hämäläinen Lyskan kevätjuhlassa. Kuva: Lotta Laitila |
