maanantai 19. helmikuuta 2018

Lyskan penkkareiden sattumia ja tapahtumia

Torstaina 15. helmikuuta Suomen tasavallan abiturientit juhlivat tavalliseen tapaansa penkinistuiaisijaan riemukkain ja voitoniloisin huudoin. Lyseonpuiston lukiolla abien järjestämä ohjelma lähti käytiin jo kello 8.55, kun vankilateemaan pukeutuneet abit ryntäsivät hälytysmerkkiäänien laukaisemina ylimmistä luokista alas yhteisvoimin koristeltuun abeille rajattuun aulaan.


Nyrkkitappelu Haisulin ja Harley Quinnin välillä
oli ainoastaan odotettavissa.

Henkilökohtaisesti oma aamuni abina alkoi ystäväni meikkaamisella vankilakuntoon, mikä johti loppupeleissä abi-aikataulusta myöhästymiseen, mikä edelleen tarkoitti sitä, että olin märästä hikinen saapuessani vihdoin meille varattuun pimeään luokkaan piiloon ennen rynnäkön toimeenpanoa. Edessäni seisoi senkin jälkeen useampi kommellus saatuani huomata, että omaan pukuuni kuuluvat olennaiset asusteet puuttuivat lähettyviltäni, mikä tarkoitti sitä, että löntystelin alas Lyskan lukemattomat portaat otsa hiessä ja suurimmaksi osaksi itseni näköisenä - ei erityisemmin teemaa sopivaa, mutta ken tietää jos kyse oli  pelkästä tulevaisuuteni ennakoinnista, ja johtaan siihen, että virun sellin pohjalla kiroten tuomionpolkuni aloittanutta myöhästymistä. 



Ylätasanteen maisemia koristelujen yllä.

Yleisesti ottaen kuitenkin kaikki sujui Lyskalla hyvin ellei paremminkin. Koko koulun vankilatyylinen koristelu oli yksityiskohtaista, mahtipontista ja mielikuvituksellista unohtamatta ajankohtaisesti humoristisia plakaatteja, jotka siirtyivät keskipäivän jälkeen liehumaan rekkojen sivuille. 



Abit, mukaan lukien minut, saattoi löytää etsintäkuulutettujen seinältä.

Abien pukuesittelyrynnäkön jälkeen muut opiskelijat siirtyivät oppitunneilleen ja monet abit lähtivät heittelemään karamelleja vanhoihin kouluihinsa. Minulle ja parille ystävälleni tämä tarkoitti retkeä Rantavitikan peruskouluun. Yllättävästi useimmat luokat ja käytävät olivat kuitenkin typötyhjiä saapuessamme, joten päädyimme säästämään suurimman osan tukkukarkeistamme rekkakierrosta varten. Muutaman glukoosigramman sain silti laihdutettua vieraillessani ala-asteen luokissa, joiden minulle yhä tutut opettajat eivät minua enää tunnistaneet avatessaan luokkansa ovet. Se oli totisesti hieman pettymyksellistä, mutta toisaalta kasvoni olivatkin anarkismin peittämät. 




Osa abeista päätti tappaa aikaa oppituntien aikana korttipeleillä.

Kun palasimme Lyskalle ystäväporukkani kanssa, suuntasimme nenämme kohti Lapin Yliopiston Harjoittelukoulua avattuamme ensin adrenaliinin tukkimat verisuonemme Eminemin tahtiin. Sain huomata, että pienten lasten ahnailta, tahmeilta käsiltä pakoon juokseminen nostattaa sykkeen korkealle ja hyvin äkillisesti, sekä sen, että selviytymisvaisto saa ajatukset sillä tavalla sekaisin, että kun seuraavan kerran varjeluspaikka löytyy, siitä täytyy nauttia muutama hetki aivan rauhassa ennen kuin pystyy jatkamaan “namutätinä” olemista. 



Matkalla Harkkarille ohikulkijoiden tuijotusten siivittämänä.

Tarvoimme lumessa Harkkarille ja kokeiltuamme ensin kolmea eri ulko-ovea, pääsimme lopulta sisälle lämpimään. Valitettavasti näky oli samanlainen kuin Rantsulla paitsi entistä vakavampi. Käytävät olivat autiot ja luokissa hallitsevat opettajat vaikuttivat liian uhkaavilta ja jämeriltä, että olisimme uskaltaneet kokeilla ovenkahvoja. 



Harkkarilla uupumus iski todella päälle. Osasyynä saattoi olla myös se,
että huivin läpi oli kovin raskasta hengittää.

Loppupeleissä, yhtä painavin karkkisäkein kuin lähdettyämme, palasimme Lyskalle, jossa oli ajankohtana kapinan luominen. Oli aika mukiloida toisiamme, kunnes varoitusäänimerkkien kohdalla painuimme rähmälleen maahan kädet päämme takana. 



Abien valtaamassa aulassa sattui ja tapahtui. Takana näkyvät
abien punaiset pakoköydet akateemisesta kärsimyksestä.

Sen jälkeen, kun olimme saaneet nauttia toistemme ihokontaktista lattialla maatessamme, titteli-diplomeita alettiin jakaa opiskelijoille, abit tanssivat lukupäivän koreografiansa parhaan muistinsa mukaan, abit julistivat itsensä parhaaksi, tuhansia valokuvia napsittiin, ja minä ja pieni kaveriporukkani ryhdyimme lounaalle nääntynein ilmein.



"ABI GOES PRISON BREAK."

Tässä jossain vaiheessa muistikuvani alkoivat hämärtyä samoin kuin valaistus aulassa ihan vain siitä syystä, että kaikki sinne tänne säntäily oli alkanut puuduttaa mieltäni. Näin ollen hakiessani rauhaa kolmannen kerroksen hiljaisuudesta, käsivarteni täyttyivät entistä enemmän kajaalikynätatuoinneilla, kun notkuin yhä samaisen kaveriporukkani kanssa sinisensävyisessä pimeässä. Jälkeenpäin ajattelen osa tatuoinneista oli virhe, minkä sain huomata 
illalla yrittäessäni hingata niitä pois epätoivoisesti kraanan alla. 

Muulloin kuin välituntisin Lyskan käytävillä oli rauhallista ja abit loikoilivat aulan sohvilla ja kukanikinen missäkin päin Rovaniemeä. Kun oli kuitenkin aika taas laittaa viihdeohjelmat käytiin, kiirettä ei olisi voinut olla enemmän.



Negan "Walking Dead" -sarjasta ja Alex "Kellopeliappelsiini"-elokuvasta
olivat eräitä Lyskan vartioimista huligaaneista.

Musiikki pauhasi läpi päivän pitkän, ja sen jälkeen kun muut opiskelijat olivat käyneet ruokalassa, oli aika taas siirtyä toiselle etapille koulun vanhimpien opiskelijoiden järjestämässä ohjelmassa. Abien ropo-ohjaajat pyydettiin aulaan varoitusnauhoilla koristetulle lavalle ottamaan vastaan oman luokkansa kiitoslahjan, minkä jälkeen koko koululle esitettiin abien “rakkaudella ja huumorilla” valmistettu abivideo, jossa eri abit esittivät henkilökuntaa parodisesti mutta toki hyvällä maulla.



Lyskan abivideo otettiin vastaan raikuvin nauruin ja aplodein.

Kaiken tämän jälkeen oli muiden opiskelijoiden aika heittää abit ulos Lyskalta. Jok'ikinen opiskelija painui kohti ulko-ovia innoissaan samalla kun minä taas jäin tavoittelemaan puhelimeni kautta itselleni jonkinlaista vaatelämmikettä abien ulkoilutusta varten. Hermoni olivat lähellä riekaluutta ja nenälleni oli kihonnut muutama hikipisara lisää, kun yritin saada toista hupparia kynsiini. Lopulta kaiken kiihkeyden keskellä olin saanut kiedottua itseni paksusti pehmeään puuvillaan ja vuokrattua itselleni ihmismuulin, joka kiidätti minut selässään läpi ulko-ovien edessä vaanivan ihmismassan, täyden eteisen ja koko pitkähkön matkan rekkani luo. 

Minun täytyy nyt erikseen panna merkille, ettei minua ole koskaan kyyditetty sellaisella vauhdilla ja voimalla sekä ennennäkemättömällä rohkeudella ja päättäväisyydellä kuin penkkareissani. Ihmismuulini oli kuin Raamatun kertomuksen Mooses, joka puhtaalla uskomattomalla määrätietoisuudellaan jakoi vangeiksi, vartijoiksi ja huumediilereiksi pukeutuneen väentungoksen edessämme ja viiletytti minut voimallisesti Usain Bolt -vauhdilla turvaan raikkaaseen ulkoilmaan pois aulan ruuhkasta.  

Pelkäänkin, että saatoin mahdollisesti kuurouttaa kyseisen kantajani tyrmistyneellä naurukohtauksellani, jonka suuntasin hänen korviinsa samalla kun yritin kiljua varoituksia muille läsnäolijoille mahdollisesta ja todennäköiseltä tuntuneesta törmäyksestä. Pelkään pahoin myös, että saatoin mahdollisesti loukata häntä kutsuessani häntä kirjaimellisesti muuliksi ihmetellessäni ääneen hänen äärettömiä voimiaan ja hullaannuttavaa vauhtiaan. 



"Lapin Kansa: 'Ounasvaaran lukio tippui hännille vertailussa'" -plakaatti
lähti mukaan Sampokeskukseen muistutukseksi oukkulaisille.

Lopulta kapusin kuitenkin rekkaani, joka oli mukavasti väljä, ja lähdimme köröttelemään pitkin kyliä. Ajoimme keskustan läpi Ounasvaaran lukiolle, jonka ohitimme tilanteeseen sopivin herjauksin. Jätkänkynttilän ylitettyämme kiersimme pari kertaa keskustan alueen samalla jaellen karkkeja ja Lyskaa ylistäviä slogaaneja ohikulkijoilla, jotka koostuivat suurimmaksi osaksi hämmästyksestä hymyilevistä turisteista, hiukan närkästyneistä vanhuksista sekä, ilman muuta, makeanhimosta pomppivista lapsukaisista. 



Ulkona ei ollut kylmä rekan lavalla, koska kuten pingviinit Etelämantereella,
abit löysivät lämpöä toisistaan, ja äänensä käheäksi huutamisesta.

Ulkoilutuksemme päättyi Sampokeskuksen eteen Lordi-aukiolle. Siellä meitä odotti aikamoinen väkijoukko, mutta matkamme jatkui suoraan kohti kauppakeskusta, jossa meitä vastassa oli älytön huutokisa Ounasvaaran lukion kanssa. Jos kurkkuni ei ollut aristava jo rekkakyydin jälkeen, se oli kyllä Sampokeskuksesta lähdettyäni. 



Lyskalaiset eivät pelästyneet alustavaa valta-asetelmaa oukkulaisten
hallitessa yläkertaa, vaan lähtivät huutotaistoon urhein mielin.

Oukun abit olivat asettuneet ylätasanteelle liukuportaiden viereen kun taas Lyskan abit sijoittautuivat rintaman vastapuolelle sankoin taistelumielisin joukoin. Rekoistamme oli irrotettu eräs plakaatti, jossa siteerattiin Lapin Kansan artikkelia Ounasvaaran lukion sijoittautumisesta Lyskaa huonommaksi lukioiden vertailussa. Tämän kyseisen plakaatin esittäminen oukkulaisille sai heidät mykistymään hetkeksi, mutta kun se ei enää yksinään riittänyt, oli aika ottaa esille isot tykit: pitkän aikaa Sampokeskuksen seinistä kimpoilivat huudot “kahdeksan ällää!” 

Itse en ollut täysin varma, kuinka tämä huutokisa lopulta käytännössä “toimi”, mutta ottaen huomioon sen, että oukkulaiset olivat ensimmäisinä rullaamassa portaita alas, voitto oli ilmeisesti päätynyt lyskalaisten käsiin, mikä julistettiin raikuvin ilahtunein riemunhuudoin valtavassa ihmisjoukossa, johon minäkin olin integroitunut. Vaikken koko tapauksen ajatusta täysin käsittänytkään, lopputulos oli minustakin mieluinen kieltämättä.



Oukkulaiset joutuivat myöntämään kitkerän tappionsa jäädessään
lyskalaisten huutojen alle, ja poistuivat yläkerrasta.

Kun tämäkin mutka matkassani oli saatu suoristetuksi, jo pitkäksi venynyt päiväni ihmisseurassa viimein saatettiin taputella hyväksi. Lönkyttelin takaisin ulos kaveriseurassani happea haukkaamaan, missä pikkulapset tulivat hakemaan lisää karamellejamme reput auki rinnoillaan. Jaoin viimeiset karkkini heille varoitusten kanssa siitä, etteivät söisi niitä kerralla, koska kokemuksesta tiesin, että jo viiden karkin jauhaminen aiheutti mahanpuruja. Toden tosiaan, nämä karkit olivat hammaslääkäreiden pahin painajainen.

Käydessäni katsomassa ulkona ollutta jääiglua ensimmäistä kertaa, sain kuulla jonkun lapsen seuranneen minua oviaukon luo, missä hän huusi minulle, että minun pitäisi hävetä itseäni, sillä olen rosvo. Lätkin pakoon sillä sekunnilta säikähdyksestä ja yritin hämmentyneenä etsiskellä huuruistein lasieni takaa ystäviäni, jotka lopulta löysin samaisen lapsiporukan luota. Siellä he jakoivat heille karkkia ja antoivat ottaa kuvia itsestään. 

Lähestyin heitä varoen, koska karkkini olivat jo loppuneet, ja jäin hieman kauemmas heistä odottamaan, että pääsisimme lähtemään keskustasta. Silti eräs lapsista tuli kameroineen luokseni ja nappasi minusta kuvan ilmoittamalla, että olen “niin pelottavan näköinen” niin kuin se olisi jokin hyvä syy hänen paparazzi-käytökselleen. Pistin kuitenkin parastani jengimerkkeineen kaikkineen, jonka jälkeen suorastaa revin kaverini hihasta mukaani hiljaisemmille laitumille. Penkkaripäivä oli sisältänyt minulle jo tarpeeksi vuorovaikutusta ihmisten kanssa siihen mennessä enkä malttanut odottaa päästä kotiin, vaikka kaikki se meteli ja säntäily olivatkin sen hetken ajan olleet kuin hillo ja kermavaahto laskiaispullan välissä.

Tässä yläpuolella tuli kuitenkin lueteltua vain murto-osa kaikkesta siitä, mitä penkkaripäivänä tapahtui minulle ja monelle muulle abiturientille päiväsaikaan. Ilta-ajan ohjelman saa kukanikinäkin kokea sitten itse aikanaan, jos niin toivoo. 



Rekassa kaheleiden kavereiden ympäröimänä.

Kokoavasti ajattelisin silti, että penkkarit olivat mukava elämys, joka tänä vuonna oli toteutettu oikein hyvin ja siivosti. Minulle ehdottomasti mahtavin kokemus oli matkustaa rekan lavalla ja sinkoa karkkeja ohikulkijoita kohti - se on erikoinen sekoitus väkivaltaa ja hyväntahtoisuutta, jota ei juuri missään muualla saa kokea ainakaan ilman rankkaa sakotusta.

torstai 15. helmikuuta 2018

Kamariorkesterin vierailu koululla 24.1.2018

Kamariorkesteri vieraili koulullamme piristämässä keskiviikkoiltapäivää esityksellään. Kamariorkesteri musisoi solistinaan Esko Grundström, ja konsertin teemana oli valtiottomien kansojen musiikki. Esitys aloitettiin soittamalla kurdien perinteistä musiikkia, minkä lisäksi sävellyksiä päästiin kuulemaan myös romanien, palestiinalaisten ja rohingya muslimien perinteestä. Grundström väritti esitystä moninaisella soitinten kavalkadilla, johon kuului muun muassa kaksi erilaista haitaria, kantele ja jopa laulua.



Esitys oli mielenkiintoinen ja viihdyttävä, hieman eksoottinenkin. Näin suomalaiselle tuntemattomampien kulttuurien musiikkia tulee kuunneltua kovin harvoin ja jokainen sävellys oli ennalta tuntematon, ainakin allekirjoittaneelle. Musiikki oli hyvin elävää, ja siitä saattoi nauttia myös musiikista ja mukaan mahtuneista musiikkiperinteistä sen kummemmin tietämätön. Konsertin aihe oli iloinen yllätys, sillä niin hienoa kuin eurooppalainen klassinen musiikki onkin, vaihtelu virkistää.

Hienona loppuhuipennuksena ohjelmalleen kamariorkesteri esitti kunnianosoituksena eläköityvälle musiikinopettajallemme Esa Tikkalalle hänen oman Lainaan aallot -sävellyksensä.


Konsertti oli loppuun saakka nautinnollinen kokemus ja mukava mahdollisuus rentoutua ja vetää henkeä keskellä kouluviikkoa ja pitkää työputkea.


teksti: Anni Rantaniemi 2a

torstai 1. helmikuuta 2018

Lyskan nuoret filosofisten kysymysten äärellä Helsingissä

Helsingissä pidettiin tammikuun 19. ja 20. päivinä Nuorten filosofia-tapahtumia (Nufit). Lyskaa lähti edustamaan viiden opiskelijan väittelyjoukkue: Milla Laakso, Iida Kostamo, Jutta Pirttilahti, Anni Rantaniemi ja Emilia Tammilehto. Lyseonpuiston lukio osallistui neljättä kertaa peräkkäin tapahtuman yhteydessä järjestettävään Sokrates-väittelykilpailun.

Tapahtuma järjestettiin 17. kerran, ja tällä kertaa kantava teema oli Absurdi. Kaksipäiväiseen ohjelmaan kuului Sokrates-väittelykilpailun lisäksi kaksi työpajaa ja yhteensä 20 luentoa teemasta Absurdi eri alojen asiantuntijoiden toimiessa luennoitsijoina. Luentojen sarjan aloitti tapahtuman aloituspuheenvuorojen jälkeen Erkki Tuomioja aiheella Olkaa realisteja, vaatikaa mahdottomia!

Muita luentoja olivat mm. Jouko Väänäsen Cantorin paratiisi ja matematiikan totuudet, Eliisa Aaltolan Ajatteleva eläin ja Mira Eskelisen Sukupuolen mielettömyys. Ne tarjosivat monipuolisilla sisällöillään uudenlaisia näkökulmia aiheisiin, joita tulee ajateltua harvoin.

Lyseonpuiston lukion väittelyryhmän väittelyt sijoittuivat tammikuun 20. päivän lauantaihin, jolloin pidettiin myös Sokrates-kilpailun finaali illasta. Lyskan edustajat väittelivät yhteensä kahdessa väittelyssä: ensimmäinen aiheesta Todellisuus on todennäköisimmin simulaatio ja toinen aiheesta Autiolla saarella olet aina moraalisesti oikeassa. Molemmat päättyivät tulokseen 2-1, ensimmäinen Lyskan voittoon ja toinen Lyskan vastustajana olleen Luostarivuoren lukion voittoon.

Ensimmäinen lukiomme väittelyistä oli erittäin korkeatasoinen, mikä huomioitiin tuomareiden puolelta. Toinen väittelyistä oli erittäin tasainen, ja se loppujen lopuksi päättyi toisen lukion voittoon. Molemmat väittelyistä olivat väitteidensä puolesta monipuolisia ja jännitys oli erittäin korkealla.

Lauantai-iltana kello 20:30 pidettiin Sokrates-väittelykilpailun finaali Joensuun lukion ja Turun klassillisen lukion välillä aiheesta Mahdottoman vaatiminen on hyvä keino saada muutoksia aikaan. Kilpailun voitto meni erittäin viihdyttävän väittelyn jälkeen Turkuun.

Väittelykilpailun finaaliin pääsivät Joensuu ja Turku.

Kaksipäiväisestä tapahtumasta jäi käteen uutta filosofista kirjallisuutta, monia ajatuksia ja näkökulmia eri aiheista. Kokemuksena matka oli todella arvokas, ja kannatti todellakin lähteä retkelle, josta oli kuullut lukuvuosien aikana paljon.

Suosittelen lämpimästi tapahtumaa kaikille niille, jotka ovat vähänkin kiinnostuneet filosofiasta ja kaikenlaisten asioiden ajattelusta ylipäätään. Palasin kotiin paljon rikkaampana niin ajatusten, kirjallisuuden kuin myös kokemusten osalta.

Aatu Ylisuvanto

maanantai 18. joulukuuta 2017

Tietoiskuja ajankohtaisista ympäristöongelmista

Ensimmäisessä jaksossa eräällä BI02-kurssilla oli tehtävänä tehdä tietoisku jostain itseä puhuttelevasta ja ajankohtaisesta ympäristöongelmasta. Rajatun aihealueen puitteissa käsiteltävä aihe ja toteutustapa olivat vapaavalintaiset. Ehtona kuitenkin oli, että tietoisku suunnataan jollekin itse valitulle yleisölle.


Tämä blogipostaus käsittelee siis niitä töitä, joiden julkaisualustaksi on valittu digitaalinen muoto ja yleisöksi Lyskan blogin lukijat. Ohessa on muun muassa digitaaliseen muotoon tehty posteri ja blogikirjoituksia, jotka avautuvat painamalla niihin johtavista linkeistä.


Mira-Maria Schreiber





keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Ylioppilas- ja itsenäisyyspäiväjuhlan runoesitys

JA NÄEN SISUKKUUTTA  

Katson sinua
Kun kasvat ja laajenet
Et mannuiltasi etkä männyiltäsi
Mutta maaltasi, mieleltäsi
Et tuhansilta järviltäsi, et soilta tai kuusiltasi

Mutta ihmisiltäsi, kulttuuriltasi
Niiltä, jotka merkitsevät, niiltä, jotka sinut tekivät


Avaat kätesi ja otat sen vastaan
Hoidat ja katsot perään
Niitä,  jotka ottavat askeleen tuntemattomaan
Ja niitä, jotka uskaltavat sanoa sanottavansa
ja muuttaa sen, minkä tulee olla muuttuvaa
Ja niitä, jotka eivät pelkää tukea toisiaan
ja puolustaa oikeaa, jonka tietävät olevan


Katson sinua

Maa, jonka kansalaiset eivät tahdo nähdä naapurinsa näkevän nälkää, 

eikä vieressä kohoavan korkeuksiin toisten keräämiä tiilikasoja




Maa, jonka kansalaiset vaalivat tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta viimeiseen hengenvetoonsa saakka, eivätkä edes pysty kuvittelemaan elitistejä elämään seuduillansa

Maa, jonka kansalaiset uskaltavat vastustaa ja vaatia sitä, mikä on oikein

ettei kukaan tule torjutuksi tai menetä sitä,

mikä tulee olla kaikkien mahdollisuus ja arvokkuus


Maa, joka asuu ripoteltuna luonnon korpeen ja urbaaniin kaupunkiin,

ja asuu yksin, mutta ylittää turpeet ja mukulakivikadut ottaakseen toisen kädestä kiinni, keittäen kahvit, kun aika tulee olla taas yhdessä, ja katsoa eteenpäin, sinne missä valoa tarvitaan


Katson sinua
Missä ihmisten ei tarvitse pelätä
Missä ihmiset rohkenevat toivomaan
Missä ihmiset luovat uutta ja vaalivat vanhaa
Ja tietävät eron siihen, kumpaa vaaditaan



Katson sinua
Kuinka vauhti vain kovenee
Kuinka ihmiset, jotka sinut asuttaa
Vievät sinua eteenpäin



Ja kuinka teet kaikkesi pysyäksesi mukana
Mutta saatkin huomata,
että huominen on jo tuloillaan siitä huolimatta


Väliäkö sillä, onko se räntäsateessa vaiko ruskassa
Tai onko se dieselillä taikka vetyautolla,
innovaatioita yliopistosta vaiko start-up:ien teknologiaa


Täällä Suomen maassa mennään neljänkymmenen asteen pakkasessa jäällä pilkkimään,

tai soudetaan kymmenen kilometriä kaatosateessa järven päähän mökkeilemään
Me menemme satanen lasissa
Pohjoisessa taikka maailmalla


Täällä ihmiset päättävät

täällä ihmiset päättävät 
Miten meidän maassa eletään
Eikä yhtään huonosti,



jos sitä nyt minulta kysytään


Katson sinua, katson sinua
Maani Suomi


Edellä on runo, minkä tunnelmalliseen musiikkiin deklamoimalla juontajat Milla Laakso ja Aleksi Pesonen aloittivat vuoden 2017 ylioppilas- ja itsenäisyyspäiväjuhlan viime tiistaina 5.12.

Kyseinen runo on omaa käsialaani, ja palkittiin Lahden runomaratonin järjestämässä  ”Hullun hieno Suomi” –runokilpailussa Junior-sarjan ensimmäisellä palkinnolla tänä vuonna. Juhlaseremonian aloitusjuonnoksi sen oli sopivaksi tyylitellyt äidinkielen opettaja Eija Toivainen. 

Alkuperäinen runo ilmestyy Lahden runomaratonin julkaisemassa Katson sinua maani -antologiassa kilpailuun erään toisen lähettämäni runon sekä muiden osallistuneiden tekemien runojen kanssa. Runokirjan julkistamistilaisuus pidetään lauantaina 16.12. Lahdessa. 

perjantai 8. joulukuuta 2017

Lyskan ylioppilas- ja itsenäisyysjuhla

Itsenäisyyspäivän aattona 5.12. Lyseonpuiston lukiolla juhlittiin syksyn uusia ylioppilaita ja Suomen satavuotiasta itsenäisyyttä. Rakennus oli tupaten täynnä opiskelijoita, koulun henkilökuntaa, ylioppilaiden lähimmäisiä ja juhlamieltä. Itse sain aitiopaikan piippuhyllyltä.
Juhlat käynnistyivät, kun ylioppilaat saapuivat yleisön laulaessa Lippulaulua. Lippukulkueen jälkeen kuultiin Lyskan opiskelija Lotta Laitilan kirjoittama runo Ja näen sisukkuutta, jonka esittivät (niin ikään lyskalaiset) Milla Laakso ja Aleksi Pesonen. Suomalainen olemus tiivistyi runoon upeasti ja se viritti yleisön itsenäisyyspäivän tunnelmaan.
Runon jälkeen oli perinteiden vuoro. Sodassa kaatuneiden muistomerkille laskettiin seppele ja vanhin vuosikurssi luovutti vapauden viestin nuoremmille opiskelijoille. Juhlapuheen piti eversti, sotaorpo Mikko Virrankoski. Puheessaan hän muisteli Suomen itsenäistymisen vaiheita ja pohti Suomen tulevaisuutta.
Myös musiikilla oli juhlassa suuri rooli. Lyskan juhlaorkesteri esitti Esa Tikkalan johtamana marssisävelmiä ja säesti yhteislauluja. Kaunis ohjelmanumero oli myös Emilia Heikkilän pianoesitys, jossa hän soitti muunnelmia kansanlaulusta Älä itke äitini.

Lyseonpuiston lukion juhlaorkesteri,

Seuraavaksi oli ylioppilaiden vuoro loistaa. Ylioppilastodistusten ja -lakkien jaon jälkeen laulettiin Gaudeamus Igitur ja kuultiin rehtori Tuovi Palomaan onnittelupuhe. Ylioppilaan puheen piti Laura Selkälä, ja tunteikas puhe sai yhden jos toisenkin herkistymään. Tänä vuonna kuultiin myös ylioppilaan äidin kiitospuhe, jonka piti Elina Tapio-Uusitalo.



Juhlan lopuksi laulettiin Maamme-laulu. Sen aikana minussa heräsi ylpeyden tunne. Ylpeys tietysti siitä, että olen suomalainen, mutta myös siitä, että olen lyskalainen. Viime vuonna sain nauttia ensimmäistä kertaa Lyskan itsenäisyysjuhlasta ja silloin kaikki oli uutta ja upeaa. Tänä vuonna tiesin jo osittain mitä odottaa, ja juhlan aikana olin niin ylpeä siitä, että Lyskalla osataan juhlia Suomea ja ylioppilaita niin kauniisti.

Onnea uudet ylioppilaat ja oikein hyvää itsenäisyyspäivää!

Kuvat: Tuukka Nerg

torstai 23. marraskuuta 2017

Oulun abipäivien antimia

Abipäivillä lunta tuiskutti.

Torstaina 2.11. koulumme abiturientit saivat mahdollisuuden tutustua Oulun yliopistoon. Päivämme alkoi jo ennen aamuseitsemää, kun kokoonnuimme koululle, josta jatkoimme matkaa bussissa istuen. Osa taittoi matkan nukkuen, osa musiikkia kuunnellen. Muutamat olivat jo hyvin innoissaan tulevasta päivästä ja innostunut puheensorina täytti auton. Bussimatkalla saimme nauttia myös pakkaspäivän auringonnoususta.
     Saavuimme Oulun yliopiston Linnamaan kampukselle noin kello 10 aikaan aamulla. Emme olleet ainoita vierailijoita, minkä huomasi heti ihmispaljoudesta. Sulauduimme kuitenkin hyvin joukkoon ja itse en aina edes erottanut yliopiston opiskelijoita, opettajia ja abipäivien vierailijoita toisistaan.
  Yliopiston käytävät olivat täyttyneet eri alojen “standeistä”, joilla itse opiskelijat olivat esittelemässä omaa koulutusalaansa, jakamassa esitteitä sekä karkkia. Tämä oli loistava tilaisuus esittää mieltä askarruttaneita kysymyksiä liittyen vaikkapa opiskelijaelämään, itse koulutusalaan tai pääsykokeisiin.


Arkkitehtuurin koulutuksesta informoimassa.

  Standeillä kiertelyn lisäksi, luentosalit täyttyivät noin puolen tunnin mittaisista laajemmista koulutusalaesittelyistä ja ennakkoluulottomista abiturienteista sekä kiinnostuneista opettajista. Esittelemässä oli useasti joko alan opiskelijoita tai opettaja. Ohjelmaa oli läpi päivän eikä tekemisen puute päässyt yllättämään kertaakaan.

Kahoot-visaa käytettiin hyväksi kauppatieteiden koulutuksen luennolla.

 
Henkilökohtaisesti olin hieman pettynyt abipäiviin, sillä olin odottanut päivältä enemmän. Bussimatkat veivät yhteensä lähes seitsemän tuntia, kun taas yliopistolla vietimme vain reilut neljä tuntia. Osa koulutusalaesittelyistä oli hyvin mielenkiintoisia ja tarjosivat uutta, mutta joukkoon mahtui myös muutamia, joiden sisältö oli suoraan kuin yliopiston nettisivuilta.

Toisaalta, kyseinen torstai oli myös toivoa täynnä. Minulla sekä monella muulla vahvistui entisestään käsitys omasta tulevaisuuden koulutusalasta. Pääsimme sukeltamaan päiväksi yliopiston maailmaan ja seuraamaan tapahtumia ruohonjuuritasolta. Alojen opiskelijat jakoivat paljon arvokasta tietoa itse opiskelusta ja henkilökohtaisista kokemuksistaan, joita netistä tai esittelylehtisistä vähemmän löytää. Esimerkiksi lääketiedettä on mahdollista päästä opiskelemaan B:n papereilla ja alle 7.0 lukion päättötodistuksen keskiarvolla. Vähintäänkin pitkän päivän jälkeen uni maittoi.

Roosa Moilanen 3A

Kuvat: Tuukka Nerg